OSINKO -hankkeen blogi
Kiinteistöliiketoiminnan vuosiseminaarissa käännettiin katse kohti tulevaisuutta useassakin puheenvuorossa. Itse pääsin paikalle vain perjantaina ja yhdeksi mielenkiintoisimmista esityksistä nousi Zeeland inc:in luovan johtajan Miikka Leinosen puheenvuoro. Hän puhui materiaalisen maailma rinnalle ja siihen teknologian avulla sulautuvasta immateriaalisesta maailmasta.
Leinosen sanoma kiteytyy siihen, että materiaalisen maailman (niukkuuden maailma, kaikkea voidaan kontrolloida, laskea ja mitata) rinnalle nousee immateriaalinen maailma (loputon, ehtymätön), johon kuuluu ajatukset, osaaminen, uskomukset ja tunteet.
Yritykset ovat perinteisesti keskittyneet materiaalin jalostamiseen. Ne, jotka ovat siirtyneet tai ovat siirtymässä uuteen maailmaan, parantavat omia mahdollisuuksiaan, koska tämä alue tulee kasvamaan. Näiden maailmojen sulautuminen näkyy siinä, että immateriaaliset asiat saavat toisaalta materiaalisia muotoja. Esimerkkeinä tästä on tunteiden konkretisointi; niitä peukutetaan, niistä tykätään ja aikaisemmin pään sisälle jääneet asiat saavat näkyvämpiä muotoja.
Leinosen mukaan on olemassa useita syitä siitä, miksi ollaan siirtymässä kohti immateriaalista maailmaa. Selkein niistä on kova kilpailu materiaalisessa maailmassa. Ihmisten tarpeet ovat enenemässä määrin muuttuneet immateriaalisiksi; kaikki tapahtuu juuri nyt, ja teknologia tekee sen mahdolliseksi. Moni materiaali menettää muotonsa ja tilan merkitys muuttuu. Esimerkeiksi käyvät uusimpien neuvottelujärjestelmien tuoma huikea kokemus läsnäolosta ja datan kerääminen asunnoista. Kodista tulee kumppani tai perheenjäsen, joka odottaa asukkaiden kotiintuloa. Se lisää ihmisten elämänlaatua ja antaa tunteille enemmän tilaa.
Kun immateriaalinen maailma muodostuu dominoivammaksi, kykenevätkö yritykset omaksumaan sen edellyttämän liiketoimintakulttuurin uudet roolit? Tässä maailmassa kun halutaan luoda arvoa, siellä eivät päde enää samat lainalaisuudet kuin materiaalisessa maailmassa. Olemmeko valmiit muuttumaan ja onko meillä varaa olla muuttumatta?
Lisää aiheesta http://www.slideshare.net/Miikka