OSINKO -hankkeen blogi
Jatkan syksyllä aloittamaani kirjoitusta seisomisen hyödyistä. Kiinkon toimistolle Malmille hankittiin nimittäin muutama viikko sitten sähköisesti säädettävää pöytääkin tehokkaampi laite – kävelypiste. Siinä on kävelymatto, jonka edessä on sähköisesti korkeussäädettävä pöytä. Samalla kun työskentelee voi siis hieman liikkua ja välttää ylenpalttista istumista.
Laite tyydyttää myös teknisten tiedonnälkäisten tarpeet. Se ilmoittaa askelten määrän lisäksi kalorit, matkan pituuden ja käytetyn ajan. Ja mikä parasta, sen äärellä voi oikeasti työskennellä. Itse olen kokeillut niin päätetyöskentelyä kuin käsin kirjoittamista, joka onnistuu hyvin vaikkei käsiala ole ehkä ihan kaikkein terävintä. Myös puhelimessa puhuminen sujuu ongelmitta. Ainoa, mitä joskus kaipaa on ”ei-sähköisen” lähteiden ja muiden materiaalien selaaminen, jotka juuri silloin tuntuvat olevan käden ulottumattomissa.
Suositusten mukaan kävelyvauhti on hyvä pitää alhaisena, 1,3- 2,3 km/h. Nopeutta voi säätää tätäkin kovemmaksi mutta oman kokemukseni mukaan 2,3 km/h vauhti on juuri sopiva niin hikoilun välttämiseen kuin tehokkaaseen työskentelyyn. Se on riittävä esimerkiksi estämään lounaan jälkeisen väsymyksen, jolloin työnteko sujuu sutjakkaasti myös iltapäivällä.
Innoissani uudesta laitteesta lähetin otsikon nimisen postauksen kuvan kera LinkedIn:iin. Huomiota kertyi - yllätyin itsekin tykkäämisten määrästä, joka ylsi puoleen sataan. Tätäkin mielenkiintoisempaa on huomata sosiaalisen median voima, sillä kuvan klikkausten määrä nousi yli 900 vaikkei itselläni ole edes niin paljon suoria kontakteja. Sana hyödyllistä uutuuksista kiirii.
Valmistajan mukaan Forbes lehti on valinnut kävelypisteen (treadmill desk) toistamiseen vuoden parhaaksi työntekijöille tarjottavaksi eduksi. Heidän mukaansa Kävelypiste tuottaa yritykselle heti enemmän kuin se maksaa, koska yrityksille on taloudellisesti järkevää katsoa tilastoja ja ryhtyä ennaltaehkäisemään sairaspoissaoloja työoloja parantamalla. Saamieni kommenttien mukaan myös työntekijöiden toiveet ovat paljon tämän kaltaisia.