OSINKO -hankkeen blogi

Blogien etusivu » Yleinen » Asioiden johtamisesta ihmisten johtamiseen
23.08.14 klo 11.42 kirj.: Virpi Slotte
Asioiden johtamisesta ihmisten johtamiseen

Johtaminen ja esimiestyö pitävät sisällään mitä moninaisempia tehtäviä. Kaikkia näitä toimia säätelevät erilaiset lait, joita ovat esimerkiksi yksityisyyden suoja, henkilötietolaki, työsopimuslaki ja työturvallisuuslaki. Lakien ja niihin liittyvien asioiden tunteminen ei kuitenkaan riitä. Jotta nämä mainitut tehtävät saadaan toimimaan, vaaditaan viestimistä, avointa kommunikaatiota, tasapuolisuuden säilyttämistä, palautteen antamista ja palavereiden pitämistä – toisin sanoen ihmisten johtamista. Ilman sitä mikään ei toimi onnistuneesti.

Johtamisesta onkin tutkijoiden mukaan tullut liian usein mekaanista, asioiden käsittelyä niin, että unohdetaan se, että johtaminen koskettaa aina ihmisten elämää. Johtaminen on siis vuorovaikutusta, sillä se perustuu ihmisten välisille suhteille. Siinä muokataan omia ja muiden näkemyksiä siitä, mihin pyritään ja miten työskennellään (Juuti, 2005). Todellinen haaste johtajille onkin yhdistää vahva asioiden johtaminen vahvaan ihmisten johtamiseen ja käyttää niitä tasapainottaakseen toinen toisiaan.

Johtamistutkijat ovat yksimielisiä siitä, että menestyvät esimiehet ovat ihmiskeskeisiä ja heillä on tunneälyä, minkä ansiosta he ymmärtävät vuorovaikutuksen ja tunteiden merkityksen. Ilman tunneälyä ja vuorovaikutustaitoja ei paraskaan koulutus, analyyttinen mieli tai loputon määrä fiksuja ideoita tee henkilöstä erinomaista johtajaa.

Miten asioiden ja ihmisen johtaminen näkyy isännöintiyrityksissä? Miten niissä varmistetaan ihmisten johtamisen keinoin tärkeimpien tavoitteiden toteutuminen? Miten esimiehen omaa johtamisaikaa pitäisi priorisoida silloin, kun tekemistä on paljon? Miten ylipäätään varmistetaan, että kaikki tietävät, mitkä ovat yrityksen tavoitteet ja mitä heiltä odotetaan?

Viime Isännöintipäivillä myynnin johtamisen luennosta hyvää palautetta saanut valmentaja Jari Kivinen jatkaa ihmisten johtamisen teemalla. Osallistujat saavat mukaansa työkalun oman johtamistyön kehittämiseksi. Syyskuun neljäntenä pidettävä luento on osa Isännöintipäivien ohjelmaa ja se järjestetään yhteistyössä Kiinkon OSINKO-hankkeen kanssa. Nähdään siellä.
13.10.14 klo 08.32 kirj.: Virpi Slotte ()
Juuri näin, kiitoksia Jari. Turvallisuuden tunteesta päästään hyvin OSINKO-hankkeen toiseen ajankohtaiseen teemaan eli työhyvinvointiin, jolla on ilmeinen yhteys hyvään johtamiseen.
Virpi Slotte
25.09.14 klo 09.44 kirj.: Jari Kivinen (jari.kivinen@trainershouse,fi)
Näinä epävarmuuden aikoina avoimen viestinnän (=ihmisten kanssa keskustelun) merkitys vain kasvaa. Ihmiset haluavat tietää miten meillä menee, miten minä pärjään eli pitääkö minun olla huolissani? Mennään ihmistä kohti ja lisätään turvallisuuden tunnetta turvattomuuden keskellä!
Jari Kivinen