OSINKO -hankkeen blogi

Blogien etusivu » Yleinen » Ammattitaidon merkityksen lisääntyminen kiinteistöalalla
24.05.14 klo 17.40 kirj.: Virpi Slotte
Ammattitaidon merkityksen lisääntyminen kiinteistöalalla

Kiinkon rahoittama Kiinteistönvälityksen ammattilaiset 2014 -tutkimus on järjestyksessä kolmas kiinteistönvälitystyön kattava imagoselvitys. Ensimmäinen tutkimus tehtiin vuonna 2008 ja toinen 2011. Tilaajana oli Kiinkon ohella Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry ja toteuttajana InnoLink Oy.

Tulosten mukaan tutkinnon omaavien vastaajien määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2008. Vajaalla neljänneksellä eli 24 prosentilla vastaajista ei ole lainkaan alan tutkintoja suoritettuna, kun vastaava luvut olivat vuosina 2011 (33%) ja 2008 (37%). Todelliset tulokset eivät ole kuitenkaan ihan näin komeita, koska näiden lukujen lisäksi myös vastaamatta jättäneiden osuus oli kasvanut edellisistä kerroista.

Alan tutkinnoista useimmin on suoritettu Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinto. Muiden tutkintojen, kuten YKVn tai KED®in osalta tänä vuonna vastanneiden osuudet ovat pysyneet suhteellisen samoina edellisten tutkimusten tuloksiin verrattuna.

Tutkimustulosten mukaan Kiinteistönvälittäjien työtyytyväisyys on korkealla. Tyytyväisimpiä ovat pitkään alalla olleet ja johtavassa asemassa toimivat vastaajat. Myös pätevyyden (LKV tai LVV) hankkineet ovat muita tyytyväisempiä työhönsä.

Eniten lisäkoulutustarpeita nähdään olevan verotus- ja lakiasioissa, uusien palvelumuotojen kehittämisessä ja muissa innovaatioissa sekä kaavoituksessa ja kiinteistönmuodostuksessa. Näistä ja muista tuloksista, jotka tekevät kiinteistönvälitysalasta houkuttelevan, tulevaisuudessakin, lisää keskiviikkona Uunisaaren aamiaistilaisuudessa. Keskusteltavaa jää vielä siitä, miksi alan ammattilaiset viihtyvät työssään ja mikä tekee heistä siinä hyviä.

Ei rekisteröityjä kommentteja